Mitä pallealle tapahtuu stressissä?

Torstai 27.4.2023 - Sirpa Aunula

Pallea jännittyy stressissä ja on yksi helpoimmista indikaattoreista huomioida mikä on kehon tila. Liikkuuko pallea vapaasti vai ei?

Pallea tekee meduusamaista liikettä alas ja ylös, kun hengitämme. Sisäänhengityksellä pallea laskee alas ja hieroo sisäelimiä. Uloshengityksellä pallea nousee ylös kupolimaiseen asentoon ja puristaa rintaonteloa.

Tärkeimmät hengityslihakset ovat pallea ja uloimmat kylkivälilihakset.

Jännittynyt pallea voi aiheuttaa ahdistusta. Ilma ei tunnu kulkevan ja uloshengitys on vaikeata. Rentoutumisvaihe jää vajaaksi eli pallea ei pääse rentoutumaan kupolimaiseen asentoon. Tämä on aika yleistä.

Tiukka pallea vaikuttaa niskan ja alaselän kireyksiin. Se on faskian kautta yhteydessä lonkan koukistajiin ja aina lantionpohjaan saakka.

Liiasta istumisesta ja liikkumattomuudesta kärsii lonkan ja nivusen alue. Jännitys tällä alueella pienentää pallean liikettä.

Pallealla on tosi tärkeä psykofyysinen rooli.

Heti, kun ihminen kokee uhkaa ympäristössään pallea jännittyy. Pallea supistuu, kun tapahtuu liikaa, on liikaa tuntemuksia tai kipuja. 

Se haluaa suojata kehomieltä alkavalta ahdistukselta. Pallea ei yleensä ala liikkua kunnolla ennenkuin  olo on turvallinen, tuettu, maadoittunut ja avoin sosiaaliselle liittymiselle. Siksi ei voi päättää rentouttaa palleaa. Tarvitaan ensin hermoston rauhoittamista.

Palleaan voi saada yhteyden hengitystä harjoittamalla.

Minun hoidoissani palleaa voi myös hoitaa eri tekniikoilla. Energialla voidaan rauhoittaa autonomista hermostoa, jos olo on turvaton ja maadoittumaton.

Kysy ohjattua hengitysharjoitusta, jotta saadaan pallea rentoutumaan ja kehoon lisää tilan tunnetta. Harjoittelu lisää kehotietoisuutta, joka on olennainen osa sitä, että oppii havainnoimaan missä tilassa kehon kulloinkin on (Interoseptio). Harjoitus tehdään osana hoitoa.

Olen aloittanut huhtikuussa 2023 Hengitys Valmentajan koulutuksen. Uutta tietoa, läjäpäin erilaisia hengitysharjoituksia ja somaattisia harjoituksia löytyy minulta. Myöhemmin tänä vuonna myös uusia palveluja :)

KOSKETUS

Maanantai 12.12.2022 - Sirpa Aunula

Tarve turvalliselle kosketukselle on elämänmittainen.

Hiljattaisessa 509 aikuista kattaneessa tutkimuksessa Arizonan yliopiston viestinnän professori Kory Floyd havaitsi, että "kosketuksenälässä" ihmiset kokivat todennäköisemmin yksinäisyyttä, masentuneisuutta, ahdistusta ja heikentyneen vastustuskyvyn aiheuttamia ongelmia.

Iho ja kudokset muistavat miten tai millä intentiolla niitä on koskettu. Kuunteleva hoivaava kosketus luo turvallisuuden tunnetta ja on parantavaa. Kosketus välittää informaatiota. Luota aina kehosi tuntemuksiin siitä mikä on sinulle oikein.

Kosketus, joka kuuntelee rakkaudella ja kunnioituksella luo turvallisuutta ja hyväksyntää, joka ajan mittaan purkaa traumaa. Muutokset tietenkin edellyttävät toistuvaa harjoittelua ja mahdollisuutta korjaavaan kokemukseen.

Jotta asiakkaan hermosto voi asettua turvallisuuden tilaan ja rentoutua, pitää hoitajan kyetä olemaan ja hoitamaan ventraalivagaalista tilasta käsin.

Siis mitä?

Selitän polyvagaaliteoriaa

Kaikki 3 autonomisen hermoston järjestelmää toimivat automaattisesti taustalla seuloen turvan ja vaaran merkkejä ja reagoimalla niihin. Tätä alitajuista ja kehollista toimintaa Stephen Porges nimittää neuroseptioksi.

Autonominen hermosto jakaantuu sympaattiseen ja parasympaattiseen hermostoon. Sympaattinen hermosto vastaa uhkaaan aktivoimalla taistele/pakene reaktion.

Parasympaattisen järjestelmän rooli nähdään yleensä puolustusmekanismien purkamisessa ja rauhoittumisessa. Sen toiminta ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.

Se jakaantuu 2 pääharaan, joilla molemmilla on niille ominaiset neurofysiologiset tilansa.

Ventraalivagaali (vatsanpuoleinen) haara reagoi turvallisuudesta kertoviin signaaleihin ja edesauttaa vakaata ja sosiaalista tilaa.

Dorsaalivagaali (selänpuoleinen) haara reagoi mahdolliseen hengenvaaraan aiheuttaen kehon "sammumisen", turtumisen ja vetäytymisen sosiaalisesta kontaktista. Tämä suojaava tila on dissosiatiivisten oireiden taustalla.

Hahmota omaa hermostollista tilaasi. Mitä tunteita ja käyttäytymistä huomaat?

Esim. kontrolli ja viha yhdistyy sympaattiseen aktivaatioon. Epätoivo ja avuttomuus viestii dorsaalivagaali tilasta. Ventraalivagaali tilaa voi kuvailla sydämelliseksi, avoimeksi, leikkisäksi ja uteliaaksi.

Tietoisuus itsen ja toisen biologisista reaktioista antaa työvälineen vuorovaikutukseen. Se on osaltaan tietoisen läsnäolon harjoittelua ja ihannetapauksessa toipumisen apuväline. Sillä kaksi hermostoa vuorovaikutuksessa reagoivat aina jollakin tavalla toisiinsa, niin kyky tietoisesti säädellä omaa tilaa luo hyvinvointia ja lisää voimaantumisen tunnetta.

Erityisherkän elämää

Tiistai 1.6.2021 - Sirpa Aunula

Erityisherkkänä hermosto ylikuormittuu helposti. Ylistimulaatiotilassa on epämiellyttävää olla ja silloin kadottaa helpommin kehoyhteyden. Itselläni tästä seuraa lopulta suorittamista ja yhteys elämän virtaan häiriintyy.

Sisältäni nousi ohjaus lopettaa kaikki tekeminen, jotta löydän ulos selviytymistilasta. Sillä hetkellä kaikkein tärkein asia on antaa huomiota itselleni ja palauttaa oma tasapainon tila.

Oma rituaalini menee seuraavasti

Menen sohvalle lepäämään. Intentioni on olla läsnä kehossani ja olla tietoinen hengittämisestä. Hengittelen ja kuulostelen missä kohtaa kehoani kiristää. 

Annan sille hyväksyvää huomiotani ja usein kiristys helpottaa tai jopa poistuu. Harjoituksen edetessä kehoni ottaa enemmän alustaa vastaan. Hengitys on hyvä mittari. Mitä syvemmin ja rennommin hengitys kulkee vatsanpohjaan saakka sitä rennompi olen. Tässä vaiheessa parasympaattinen hermosto on aktivoitunut. Kehoon leviää rauha. Energeettisesti avaudun ja olen taas vastaanottamisen tilassa. Feminiininen energiani on aktivoitunut. 

Toisto niin usein kuin tarpeellista. Säännöllisyys on tärkeintä!

Kannattaa muistaa, että päivät ovat erilaisia. Itsensä rauhoittaminen tuntuu välillä helpolta ja toisinaan taas tosi vaikealta.

Toivon sinun saavan tästä harjoituksesta jotain itsellesi hyödyllistä :)

Autonominen hermosto ja turvallisuus

Tiistai 7.2.2017 - Sirpa Aunula

(Artikkelin on kirjoittanut Anssi Leikola, kokemusasiantuntija ja psykiatrian erikoislääkäri)

JOS AJATELLAAN optimaalista lapsuutta, jossa vanhemmat pystyvät toimimaan lapsen hoivaajina ja tarpeiden tyydyttäjinä, lapsella on hyvä malli rakentaa kestäviä, turvallisia, luotettavia kiintymyssuhteita aikuisiin. Lapsi oppii hakemaan rauhoittavaa turvaa toisen ihmisen läheisyydestä. Toisen ihmisen tarjoama turvallisuuden tunne säilyy hänessä läpi elämän kaikkein suurimpana rauhoittumisen kokemuksena, olipa sitten kyse emotionaalisesta tai fyysisestä läheisyydestä. Sisäistynyt turvallisuuden tunne suojaa ihmisen mieltä. Sama voidaan nähdä hermoston tasolla, autonomisen hermoston kehittyneimmän osan toiminnassa.

IHMINEN TAVALLAAN liittyy hermostonsa avulla ympäristöönsä. Hermostomme, ja autonominen hermosto sen yhtenä osana, on plastinen, muovautuva elin, jota elämänkokemus ja ympäristötekijät muokkaavat. Plastisuus on suurimmillaan lapsuuden kehitysvaiheissa. Kokemusten myötä aivoissa syntyy uusia synapseja, eli hermosolut liittyvät toisiinsa kokemuksien vahvistajina. Autonomisen hermoston eri osien hyvä yhteistoiminta muodostaa "turvallisuustutkan", joka on edellytys aikuisen terveelle puolustautumiskyvylle. Autonominen hermosto arvioi turvallisuutta jatkuvasti. Se toimii nimensä mukaisesti omin päin ja ei-tahdonalaisesti. Se reagoi turvattomuuteen esitietoisesti ja aktivoituu nopeammin kuin tietoisuus ehtii orientoitua. Tästä nopeudesta on ollut ilmeistä evolutiivista hyötyä henkeä uhkaavissa tilanteissa.

AUTONOMISEN HERMOSTON oppiminen on implisiittistä, eli oppiminen tapahtuu tiedostamattomasti elämisen sivutuotteena, kokemusten kautta, samaan tapaan kuten lapsen äidinkielen oppiminen. Silloin, kun kasvuympäristössä on turvattomuutta ja lapsi herkistyy toistuvasti ärsykkeille, jotka aktivoivat autonomisen hermoston primitiivisimpiä osia, autonomisen hermoston eri osien yhteistoiminta ei pääse kehittymään riittävästi. Näin ihmisen tunteiden säätelykyky jää vaillinaiseksi. Emotionaalisesti traumatisoituneilla ihmisillä on yleisesti kahdenlaisia merkittäviä ongelmia johtuen autonomisen hermoston reagoimisen liittyvistä virhearvioinneista. He eivät joko puolustaudu silloin kun siihen olisi syytä tai sitten he saattavat puolustaua sellaisissa tilanteissa, joissa siihen ei nykyisyyden perusteella olisi aihetta. Tälläinen epätarkoituksenmukainen reagointi altistaa uudelleen traumatisoitumiselle, kuormittaa lähisuhteita ja hankaloittaa lähisuhteiden rakentumista turvallisiksi. Voisi sanoa, että heillä ei turvallisuustutka toimi luotettavasti.

LAPSUUDESSA VAKAVASTI traumatisoituneen, toistuvaa, jopa hengenvaarallista turvattomuutta kokeneen ihmisen kehon oireet voivat olla äärimmillään niin voimakkaita, että ne lamauttavat elimistön tyystin. Eräs traumatisoitunut asiakkaani kuvasi tunnetta fysiologisena vankilana. Tässä tilassa ihminen ei jaksa tai pysty liikuttamaan itseään, ei puhumaan tai ajattelemaan. Nämä ovat klassisen , vakavan masennuksen oireita. Mutta ne on hyvä nähdä myös traumaoireina. Oireeet selittyvät autonomisen hermoston kaikkein vanhimman osan aktivoitumisena. Tämän on hermoston osa, joka reagoi kuolemanvaaraan. Tätä voidaan kutsua passiiviseksi puolustautumiseksi, alistumiseksi kohtalon armoille, joka on yhteistä kaikille nisäkkäille kuolemanvaaran edessä. Turvattomuuden kokemuksien ja tästä seuraavan autonomisen hermoston reaktioherkkyys voidaan nähdä psyykkisten sairauksien yhtenä tärkeänä selittäjänä.

AUTONOMISEN HERMOSTON hälytysjärjestelmän nopeudesta ja epätoimivuudesta johtuen, lapsi/aikuinen ikään kuin taikaiskusta siirtyy voimakkaan tunteen valtaan, ennen kuin ehtii itse edes tajuta, mihin reagoi. Tunnetilan vaihtumiseen riittää pelkkä ilme, sana, äänensävy tai tuoksu. Tälläinen on traumamuisto, joka on kytkeytynyt autonomisen hermoston hälytysjärjestelmään. Ihmisen nykytilanne saattaa näyttäytyä samalla hetkellä menneisyyden pelkojen mukaisesti. Ilman, että hän itse tiedostaa siirtymää. Traumamuistot voivat aktivoituessaan merkitä äärimmillään todellisuudentajun heikentymistä, psykoosia. Useammin traumamuistot aktivoituvat osittain, jolloin ne ilmenevät lievempinä oireina, jotka voivat olla myös hyvin kehollisia. Traumaoireet kertovat aina jotakin oleellista ihmisen menneisyydestä. Eikä suinkaan aina ole edes selvää, että mitä.

TRAUMATISOITUMINEN JOHTUU monesti useammanlaatuisesta turvattomuudesta, esim vaikeasta kodin ilmapiiristä, kaltoin kohtelusta, puhumattomuudesta, kiusaamisesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Eräs lapsuuden ajan traumatisoitumisen pääasiallisista syistä on vanhemmuustehtävän hämärtyminen tai laiminlyöminen lapsen kasvuympäristössä. Joten jos palaamme lapsuuteen, jossa vanhemman huomio on jäänyt hänen omien tarpeidensa täyttämiseen (olipa kyseessä urakehitys, pähteet tai rakkaussuhteet) jää lapsen sisäinen turvallisuuden kokemus vääjäämättä enemmän tai vähemmän vajaaksi. Vanhemmuusvaje on yksi keskeisimpiä traumatisoivia lapsuuden kokemuksia, jotka näkyvät myös autonomisen hermoston tasolla. Tämä voi johtaa puolustuskyvyttömyyteen, pahimmillaan mielenterveyden häiriöihin. Moni traumatisoitunut ei itse tunnista traumaansa, koska sietämättömien tunnetilojen välttäminen ohjaa ei-tietoiselta tasolta hänen elämäänsä. Näin on selvää, että avuhakemisen kynnys on erittäin korkea.

AUTONOMISEN HERMOSTON toipumisen lähtökohta on turvallisuuden tunteen saavuttaminen "tässä ja nyt" tapahtuvassa vuorovaikutuksessa. Vastaanotolla kyse on ilmapiiristä, joka tulisi luoda mahdollisimman turvalliseksi juuri kyseisen potilaan elämäntilannetta ja ainutlaatuista historiaa ajatellen. Tämän hetken turvallisuudesta käsin, potilas voi alkaa ymmärtää menneisyyttään uudella tavalla ja saada ratkaisevia oivalluksia siitä millä tavalla hänen asiansa ovat - ja mikä vielä olennaisempaa, kuka hän itse on.

SIETÄMÄTTÖMÄT TUNNETILAT ovat emotionaalisen trauman syy ja autonominen hermosto liittyy puolestaan erityisen kiinteästi tunnetiloihin. Ihminen itse on aina jonkinlaisessa tunnetilassa. Myös silloin kuin hän on rauhallinen ja järkevimmillään. Levollisuus on tunne siinä kuin vihakin. Ei siis pidä paikkaansa, että ihminen on tunteessa ainoastaan silloin kuin hänellä on jokin "järkeä sumentava" voimakas tunnekokemus. Nykytietämyksellä "järkeä heikentävät" tunnetilat voidaan ymmärtää nimenomaan yksilön puolustautumiseen liittyviksi tunnetiloksi, jotka teorian mukaan voivat kytkeytä traumamuistoihin.

Tunteiden säätelykyky tarkoittaa sitä, että vaikka syntyisi kuinka vaikeita tunteita tahansa, ne eivät sumenna järkeä tai lamauta toimintakykyä. Affektien säätelykyky on aivan keskeistä turvallisuuden kokemuksien saavuttamiseksi ja toisten ihmisten rauhoittamisessa. Traumojen hoidoissa turvallisuus on aina tärkeintä. Voidaan sanoa, että kuin terapia etenee oikeaan suuntaan ja tunteiden säätelykyky kehittyy, ihminen kykenee kohtaamaan vaikeitakin asioita turvallisesti. Mutta tähän kehittyvään turvallisuuteen tarvitaan aina toinen ihminen, joka on luottamuksen arvoinen.